Katso pohjoista taivasta – musiikin ja runojen ilta

Katso pohjoista taivasta – musiikin ja runojen ilta toteutetaan yhteistyössä Turun kirjamessujen kanssa. Jo kesäkuulle 2020 suunniteltu konsertti sai suuren suosion ja loppuunmyytiin aikoinaan nopeasti. Vaikka yleisökonsertti jouduttiin ensin siirtämään ja lopulta perumaan, halutaan tämä erityinen ja ainutlaatuinen konsertti toteuttaa nyt verkossa.

Näyttelijälegendat Seela Sella ja Esko Salminen tulkitsevat suomalaista runoutta samannimisestä antologiasta, jonka on koonnut ja runot valinnut Kirjamessujen ohjelmajohtaja Jenni Haukio. Runojen ja Edvard Griegin Pianotrion lisäksi konsertin ohjelmaan kuuluvat Jean Sibeliuksen kolme melodraamaa, harvoin kuultavat musiikin ja runot upeasti yhdistävät teokset, joissa ovat mukana Seela Sellan ja Esko Salmisen lisäksi muun muassa viulistit Jaakko Kuusisto ja Tami Pohjola, sellisti Samuli Peltonen sekä pianisti Juhani Lagerspetz. O, om du sett pohjautuu Ellen Hackzellin runoon, Mustasukkaisuuden öitä J.L. Runebergin runoon Svarsjukans nätter ja Metsänneito puolestaan Viktor Rydbergin runoon Skogsrået. Melodraamoista kaksi esitetään tällä kertaa poikkeuksellisesti suomeksi, Erkki Pullisen käännöksinä.

Katso myös: Seela Sella, Esko Salminen ja Jaakko Kuusisto keskustelevat konsertista Katso pohjoista taivasta – YouTube

Katseluoikeuden hinta: 10,00 / laite

Ohjelma

Runoja kokoelmasta Katso pohjoista taivasta
Runovalinnat Kirjamessujen ohjelmajohtaja Jenni Haukio

Seela Sella, lausunta
Esko Salminen, lausunta

Edvard Grieg: Pianotrio
(Andante con moto)

Elina Vähälä, viulu
Arto Noras, sello
Ralf Gothoni, piano

Jean Sibelius: Kolme melodraamaa:

O, om du sett
(sanat E. Hackzell)

Seela Sella, lausunta
Juhani Lagerspetz, piano

Mustasukkaisuuden öitä
(sanat J.L. Runeberg, suom. Erkki Pullinen)

Esko Salminen, lausunta
Wilhelmina Tomasdottir, sopraano
Jaakko Kuusisto, viulu
Samuli Peltonen, sello
Juhani Lagerspetz, piano

Metsänneito
(sanat V. Rydberg, suom. Erkki Pullinen)

Seela Sella, lausunta
Jaakko Kuusisto, viulu
Tami Pohjola, viulu
Ilari Angervo, alttoviulu
Samuli Peltonen, sello
Tanja Nisonen, käyrätorvi
Mervi Huttunen, käyrätorvi
Juhani Lagerspetz, piano